Korona-aika on lisännyt kuulon ongelmia – näistä merkeistä tiedät, että sinun tai läheisesi on syytä käydä kuulontutkimuksessa

Kasvojen eleiden ja ilmeiden tulkinta sekä huulilta lukeminen ovat auttaneet monia kuulonalenemasta kärsiviä pärjäämään arjessa. Oman kuulon huononeminen voi aluksi jopa jäädä huomaamatta. Korona-ajan puhelut, etätapaamiset ja maskit ovat kuitenkin lisänneet ongelmia niin eläkeläisillä kuin työikäisilläkin. Kasvojen ilmeiden ja eleiden ja huulilta lukemisen yhdistelmä paikkaa sitä, ettei esimerkiksi kaikkia konsonantteja kuule. Niinpä kuulon alenemista ei…

Lue lisää

Uusia tuulia ja positiivista ajattelua

Nyt saa riittää koronasta, ja muista ikävistä asioista puhuminen ja vatvominen. Toki asiaan on suhtauduttava vakavasti, ja me teemme Toivon Kuulossa kaikki tarvittavat toimenpiteet, jotta meillä asioiminen on turvallista. Pidämme huolen hygieniasta,ja palvelumme on aina yksilöllistä ja laadukasta. Vuosi 2021 oli meille kasvun vuosi. Oulun liikkeen asiakasmäärä lisääntyi huomattavasti. Tiina Pekkala aloitti työskentelyn Oulun liikkeessä…

Lue lisää