Osa 2: Kesäkuun puolessa välissä liikkeessä töitä tehdessäni olin kiinnittänyt huomioni Styletto AX -kojeeseen. Se on muodoltaan hyvin siro ja kaunis. Toiveenani oli päästä kokeilemaan juuri tämä koje jo pelkästään sen houkuttelevan ulkonäön takia.
Valitettavasti moni kuulonalenemasta kärsivä voi kokea häpeää omasta ongelmastaan. Signia on huomaamattomuutensa takia heille oiva valinta. Itsekin kuitenkin muistan yläasteen loppupuoliskolla ajan, jolloin jätin sen aikaiset kojeeni kylmänviileästi rasiaan ties kuinka pitkäksi aikaa. Varmaksi en voi sanoa, mutta voisin väittää sen vaikuttaneen koulumenestykseeni negatiivisesti, vaikka silloin en sitä faktaa hyväksynyt.
Signian valmistama Styletto AX on loistava valinta hienon ulkonäkönsä ja korvia kaunistavan ulkonäkönsä vuoksi. Useat Signian valmistamat kuulokojeet eivät edes muistuta kuulokojetta, vaan ennemminkin Applen tai muun tunnetun elektroniikkajätin tekemiä langattomia kuulokkeita. Herääkin kysymys, että miksi kuulokojeilla tulisi olla jokin tylsä ulkonäköstandardi.
Itse pidän omaa kuuloani melko haastavana, sillä vasempaan korvaan ei ole luottoa, mutta oikeaan luotan niin paljon, kuin vain pystyn. Juuri siksi hämmennyin Signiat korviin laittaessani, että suuntakuulo eli äänen tulosuunnan tunnistaminen oli aivan eri tasolla kuin mihin olin aiemmin tottunut. Joskus nimeäni huudettaessa joudun vastaamaan, että kertoisitko missä olet, kun en kuule mistä huudat. Kuulostaa hassulta, mutta tietäjät tietävät.
Sanotaan, että Signiassa on luonnollinen ääni ja yhdyn tähän. Kuulokoje nousee korvalehden taakse, ja on siellä todella huomaamaton, sillä ne eivät paina juuri mitään ja ovat hyvin kapeat. Voisin kuvitella, että ei tekisi tiukkaa lainkaan pitää vielä silmälaseja näiden kanssa. Muista kojeista poiketen Signia on halunnut tehdä ladattavan kojeen kotelosta hyvin pienen. Mikäli kojeen haluaa sammuttaa, tulee ne laittaa koteloon. Näin varmistetaan, että kojeiden käyttäjä ei vahingossakaan jättäisi hienoja ja arvokkaita kojeitaan lojumaan pöydälle. Muiden kojeiden laturit jätän aina kotiin, mutta Signian laturin otan mukaan, sillä se muistuttaa kokonsa ja ulkonäkönsä puolesta lähes nappikuulokkeiden laturia. Tässä taas yksi syy sille, miksi tämä siro ja ergonominen tuote ei edes muistuta tavanomaista kuulokojetta.