Valoa pimeässä, ääntä hiljaisuudessa.
”Kuule elämäsi äänet”
Näinä vaikeina aikoina, jolloin epävarmuus tulevasta ahdistaa ja huoli omasta ja läheisten terveydestä huolettaa, muistetaan toivo. Luin lehdestä artikkelin toivosta, ja tiesin heti, miten kirjoittaisin tämän blogin. Niin; tässä on sitten vaihteeksi ihan oikea blogi- kirjoitus; meidän ajatuksia tästä haastavasta ajasta. Miten voimme auttaa huonokuuloisia ja ikäihmisiä tämän koronakriisin aikana? Minkälaista on olla huonokuuloinen tämän koronakriisin aikana?
Me suojelemme nyt ennen kaikkea ikäihmisiä sairastumiselta covid-19 tautiin, joka voi olla hyvin kohtalokas heikkokuntoisille, perussairaille jne. Toki siihen on sairastunut nuoria ja hyväkuntoisiakin, mutta heidän paranemisennuste on parempi. Mietin asiaa kokemuksella. Siihen perustuen, mitä olen vuosien mittaan kohdannut työssäni ja oman iäkkään isäni näkökulmasta.
Mitä kuuluu tänään meidän ikäihmisille? He ovat eristyksissä kotona. Monelle viikon kohokohta, eli kaupassa käyminen on kielletty. Samoin kerhot yms. erilaiset tapahtumat on lopetettu. Miten käy heidän fyysiselle ja henkiselle kunnolle? Mitä tapahtuu kun he jäävät neljän seinän sisälle? Oma isäni, 91- vuotias, on hyvä esimerkki: Fyysinen kunto romahtaa, nojatuolista ei päästä enää ylös. Päiväunia otetaan tämän tästä ja sitten unta ei riitä yöksi, eli päivärytmi on sekaisin. Huimaa ja hermostuttaa. Yllättävää mutta isälläni on myös huono kuulo, mitä hän ei ole koskaan myöntänyt. Hänellä on meluvamma- tyyppinen kuulonalenema, ja huono puheenerotuskyky. Vielä kymmenen vuotta sitten hänellä oli hyvä fyysinen kunto ja vanhan miehen asenne, eli ”en tarvitse kuulokojetta, ja olen vielä hyvässä kunnossa” Nyt puheenerotuskyky on olematon, korvat ovat ääniyliherkät, eikä hän opi kuulokojetta enään käyttämään.
Ikäihmiset ovat yksin tänään. Kaikkialla sanotaan; soittakaa mummoille ja papoille. Kuulevatko he puhelimessa? Yhteydenotto voi olla hankalaa. Jotkut ikäihmiset toki osaavat käyttää videopuheluita ja vaikka mitä sähköisiä medioita, mutta ei läheskään kaikki. Tekniikka on olemassa, mutta osataanko sitä hyödyntää?
Tyypillinen kuulokojeasiakas on 75-90- vuotias mies tai nainen, joka on pinnistellut huonon kuulonsa kanssa jo tovin. Huonoa kuuloa ehkä hävetään, ei haluta myöntää niitä vaikeuksia, mitä huono kuulo aiheuttaa. Monilla voi olla tinnitusta ja huimausta. Puheenerotus on huonoa. Kuullaan ympäristön äänet, mutta ei saada selvää mitä sanotaan. TV:n kuuntelu on vaikeaa. Esimerkiksi kotimaisista elokuvista on vaikea saada selvää.
Kuulokojeet pitäisi laittaa hyvissä ajoin, ja niitä pitäisi käyttää puheenerotuksen säilymisen vuoksi . Tähän auttaa kuulokojeen hyvä äänimaailma, koska silloin sitä on miellyttävä pitää, ja kun kojeita pitää, säilyy jäljellä oleva puheenerotuskyky. Nykyaikaisilla kuulokojeilla tämä onnistuu. Hyvät, uudet kuulokojeet tuovat puheen esiin ja poistavat ympäristön hälinää. Hakekaa huonokuuloisille ikäihmisille apua, koska sitä on saatavissa. Tai hakekaa apua itse, jos sitä tarvitsette. Toivoa ei saa heittää minkään suhteen. Kuulokojeeseen tottuminen ei siis ole koskaan myöhäistä, mutta mitä huonommaksi puheenerotus on laskenut, sitä sinnikkäämmästi siihen on totuteltava. Viestin on mentävä perille aivoihin asti. Jos hermorata on ollut ”tukossa” vuosikymmeniä, ei ihmeitä tapahdu yhdessä yössä.
Nyt kun on aikaa, miettikää asioita, ja näkökulma voikin olla erilainen poikkeusolojen jälkeen. Varatkaa aika ja testatkaa kuulo, kokeilkaa uusia kuulokojeita, voi olla että yllätytte; ne auttaa!
Toivotaan parasta ja selvitään tästä pian. Kuullaan, eletään ja nautitaan elämästä!
Sari Toivanen
