Oticonin kuulokojeet- Täydellinen äänimaailma käytettävissäsi!

B2B2C_23.1_20

Ohessa Eliaksen kokemuksia Oticonin More kuulokojeista.

Pienen tauon jälkeen otin jälleen kuulokojeet kokeiluun. Nyt oli vuorossa Oticon More 1 ladattavat kuulokojeet, jotka sain käyttöön muotillisilla korvakappaleilla. Pyysin kuulokojeet kokeiluun omilla korvakappaleilla, koska muutamat aiemmin kokeillut kuulokojeet olivat myös tällaisilla korvakappaleilla, ja reiluuden nimissä saisin näin parhaimman mahdollisen kokemuksen. 

Äänimaailma uusien kuulokojeiden kanssa vaatii aina totuttelua. Tulen hyvin juttuun Toivon kuulon työntekijöiden, kanssa ja pyysinkin heti kuulokojeiden sovitusvaiheessa rohkeasti paria muutosta ihan vain kuullakseni miten ääni kuulokojeissa muuttuu. 

Autossa matkalla kotiin laitoin musiikkia kaiuttimista, ja huomasin, että kovatkaan äänet eivät satuttaneet, mistä olin iloinen. Kävin yhtenä iltana myös ravintolassa, ja luotto vain vahvistui. Olen kuullut, että jotkut kuulonalenemasta kärsivät välttelevät meluisia tiloja peläten, etteivät sietäisi kovia ääniä.Oticonin More kuulokojeilla tämä ei ole ongelma. 

Kotona olohuoneessa kommentoin perheenjäsenelle televisiosta tulevaa ohjelmaa, joten hän kysyikin, että kuulenko television todella noin hyvin? Totta se oli!  Minusta tuntui siltä, että äänen lähde eli televisio olisi siirtynyt muutaman metrin lähemmäs. Televion ääni kuului nyt kirkkaammin kuin aiemmin. Tämä on positiivista, koska monelle ihmiselle päivän tärkeimpiä hetkiä ovat uutiset, ja ne hän haluaa kuulla mahdollisimman hyvin. Itse en ole juuri koskaan välittänyt suomenkielisistä ohjelmista, vaan olen aina suosinut englanninkielistä ohjelmistoa suomiteksteillä juurikin huonon kuuloni takia.

Oticon On- Sovellus toimi moitteettomasti, vaikka sen näprääminen jäikin vähäiselle. Kuulokojeet osasivat sulautua tilanteeseen kuin tilanteeseen niin hyvin, etten kokenut tarvetta puuttua asetuksiin. Täytyy kuitenkin arvostaa sitä, että Oticon on halunnut tuoda tällaisen mahdollisuuden käyttäjälle. Sovelluksesta löytyy myös hyödyllistä informaatiota sekä erilaisia ominaisuuksia kuten kuulokojeiden etsintä-toiminto, joka löytää maahan pudonneen kuulokojeen. 

Sovellus itsekin mainitsee, että kuuluu asiaan totutella uuden kuulokojeen kanssa kuulemista. Muutaman päivän totuttelun jälkeen huomasin, että kyseessä on mainio kuulokoje, joka suoriutui tehtävästä erinomaisesti. Plussana ovat sen erinomainen television kuuntelumahdollisuus sekä akun kesto.

Oticonilta on tulossa myös uutuus! 

Oticon Real; ja kuulopäivät uutuuteen liittyen:

Kemissä ke 1.3 klo 12.00-15.00 

Oulussa to 2.3 klo 12.00-15.00

Oticonin maahantuoja Marko Jäykkä paikalla!