Toivon Kuulo juhlisti avajaisia Rovaniemellä

Toivon Kuulo juhlisti avajaisiaan Rovaniemellä – ”Meidät on otettu todella hienosti vastaan”

Kuulontutkimuksen erikoisliike Toivon Kuulo avasi toimintansa Rovaniemellä viime joulukuussa. Varsinaisia avajaisia juhlistettiin 8.1. yhdessä uusien ja tuttujenkin asiakkaiden kanssa.

Kuvateksti: Yrittäjä Sari Toivanen (vas.) toivoo, että rovaniemeläiset ja lähikuntien asukkaat löytävät heidän palveluidensa äärelle helposti. ”Meillä voi aina tulla käymään tai laittaa viestiä.”

Korkalonkatu 2:ssa käy kuhina ja puheensorina, kun paikalliset ovat saapuneet katsomaan Toivon Kuulon vasta-avattuja tiloja ja tapaamaan työntekijöitä. Myös kakkukahvitarjoilu on monen kävijän mieleen.

– Tällaista palvelua on kaivattu Rovaniemelle. Mielestäni on hienoa, että saman katon alta saa niin kuulontutkimuksen kuin kuulolaitteet. Ei tarvitse enää käydä Kemissä asti, vaan kaikki palvelut saa kätevästi täältä, iloitsee rovaniemeläinen Hilkka, joka on asioinut ennen tätä miehensä kanssa Toivon Kuulon Kemin liikkeessä.

Myös Kalevi Pasala, 77, on tyytyväinen uuden toimijan tuloon, sillä korvienpuhdistus onnistuu jatkossa helposti kotikaupungissa.

– Täällä on ystävällinen henkilökunta ja viihtyisät tilat. Tänne on myös helppo tulla niin kävellen kuin autolla, Pasala kiittelee.

Kuvateksti: Heikki Kotakorvalla, 86, on ollut kuulolaitteet käytössä jo 15 vuoden ajan. ”Kun kuulin, että Toivon Kuulo saapuu tänne, varasin heti ajan. Täällä huolletaan ja asennetaan laitteet ammattitaidolla, ja kaupan päälle saat vielä ystävällisen ja huomioivan palvelun”, Kotakorva kertoo hymyillen.

Keskeinen sijainti saa kiitosta

Audionomi, yrittäjä Sari Toivanen on perustanut Toivon Kuulon alun perin Kemiin vuonna 2018. Yrityksen toiminta laajeni Ouluun vuonna 2021 ja pian tästä Toivanen huomasi, että myös Rovaniemellä oli tarve alan toimijasta. Yrittäjä oli saanut paljon kyselyitä, milloin he tulisivat kaupunkiin.

– Olihan tämä meille pitkä projekti. Ensimmäiset puoli vuotta mietimme aktiivisesti, aletaanko millekään. Kun henkinen päätös oli tehty, rakensimme tämän jälkeen toimintaa lähes puolen vuoden ajan, Toivanen kertoo.  

Nyt uusi toimitila Rovaniemellä sijaitsee keskeisellä sijainnilla, aivan keskustan kupeessa. Kävijät kiittelevät sijaintia ja helppoa asiointia.

– On ollut hienoa kuulla monen kehuvan, että tilat ovat hyvät. Moni asuu lähellä, joten tänne on kätevä saapua myös kävellen.

Kuvateksti: Eeva-Liisa Walenille, 89, kuuleminen on kaikki kaikessa. ”Minulla on ollut kuulokoje käytössä jo 40 vuoden ajan. Se on yksi elämäni tärkeimpiä asioita.”

Kuulonterveyden ammattilainen

Toivon Kuulon palveluvalikoimaan kuuluu korvien puhdistus, kuulokojesovitus, kuulontutkimus, kuulokojesäädöt sekä yksilölliset tuotteet, kuten kuulokojeet ja niiden lisälaitteet.

– Olemme suunnitelleet tänne Rovaniemelle myös korvalääkärivastaanottoa. Jos kaikki menee hyvin, työskentelee meillä tulevaisuudessa lääkäri, joka on erikoistunut erityisesti tinnitukseen, Toivanen avaa.

Tällä hetkellä Rovaniemen tiimiin kuuluu kaksi audionomia ja yksi sairaanhoitaja, joka työnsä ohella opiskelee audionomiksi.  

Kuvateksti: Toivon Kuulo on saanut vuosien aikana paljon hyvää palautetta sen huolellisesta ja yksilöllisestä palvelusta sekä laadukkaista kuulokojeista.

Toivon Kuulolla pääsee kuulotutkimukseen nopeasti ajanvarauksen kautta ilman lääkärin lähetettä. Tarvittaessa Toivon Kuulon henkilökunta voi tehdä myös kotikäyntejä Rovaniemen alueella.

– Nykyisin kuulolaitteita voi säätää helposti myös etänä esimerkiksi videopuhelun kautta, Toivanen muistuttaa.

Jos haluaa varata ajan Toivon Kuulolle, käy se helpoiten verkkosivujen ajanvarauksen kautta. Henkilökunnalle voi myös soittaa tai laittaa sähköpostia.

– Meille voi tulla aina käymään tai soittaa ja kysellä, jos jokin asia mietityttää, Toivanen rohkaisee.

Kuvateksti: ”Parasta työssäni ovat ehdottomasti asiakkaat. On hienoa, kun pystyn auttamaan ihmisiä”, kommentoi Toivon Kuulon yrittäjä Sari Toivanen, joka on työskennellyt alalla jo lähes 20 vuotta.

Infoboksi

TOIVON KUULO

  • kuulontutkimukset, kuulokojesovitukset ja kuulokojesäädöt
  • korvien puhdistukset
  • yksilölliset kuulonsuojaimet
  • seitsemän eri kuulokojemerkkiä
  • verkkokauppa

Yhteystiedot:

Rovaniemi

Korkalonkatu 2, 96100 Rovaniemi

Avoinna: ma-to klo 9–16, pe klo 9–15

Puh. 040 571 5022

info@toivonkuulo.fi

Kemi
Kauppakatu 13 A 94100 Kemi
Avoinna: ma–to klo 9–16, pe klo 9–15
Puh. 0400 212 689
info@toivonkuulo.fi

Oulu
Pakkahuoneenkatu 32, 90100 Oulu
Avoinna: ma–to klo 9–16, pe klo 9–15
Puh. 0400 212 883
info@toivonkuulo.fi

Tutustu Toivon Kuulon palveluihin täältä.

Toivon Kuulo