Vanha metsuri kuulee taas lin­nun­lau­lun

Asiantuntijuus, ystävällisyys ja joustavuus korostuivat Toivon Kuulon teettämän asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksissa.

 

Audionomit Nina Salmela-Kunnari ja Niina Kallio opastavat Orvo Hyväristä säätämään kuulolaitettaan kännykän sovelluksen kautta.
Audionomit Nina Salmela-Kunnari ja Niina Kallio opastavat Orvo Hyväristä säätämään kuulolaitettaan kännykän sovelluksen kautta.

 

Moottorisahan pörinä tuhosi torniolaisen Orvo Hyvärisen kuulon nuorena miehenä. Korvaan tuli 30% kuulonalenema ja tinnitus.

Viime vuonna vanha kuulolaite putosi veteen ja lakkasi toimimasta. Hyvärinen halusi uuden laitteen tilalle nopeasti, joten hän päätti ottaa yhteyttä Toivon Kuuloon Kemiin. Yllätykseksi aika järjestyi jo seuraavalle päivälle.

– Olisin päässyt samanakin päivänä, mutta en ehtinyt lähteä Torniosta ajamaan. Palvelu on ollut alusta asti ensiluokkaista, Hyvärinen kiittelee.

Toivon Kuulossa Hyväriselle annettiin kokeiltavaksi modernit, huomaamattomat kuulolaitteet, jotka veivät miehen kuulon aivan uudelle tasolle.

– Oli aikamoinen tunne astua tuosta ovesta ulos, kun yhtäkkiä kuulinkin kaiken kirkkaasti. Koje poistaa häiritsevän taustamelun hyvin ja jäljelle jäävät vain selvät, kirkkaat äänet.

Toivon Kuulon audionomit Nina Salmela-Kunnari ja Niina Kallio vahvistavat, että laitteet ovat kehittyneet viime aikoina huimasti.

– Loppuvuodesta tulleet uudet ladattavat kuulokojeet ovat helpottaneet kojeen käyttöä entisestään. Laitteet ovat erittäin keveitä ja huomaamattomia, ja ne voi ladata kätevästi yön aikana pienessä lataustelakassa, Salmela-Kunnari esittelee.

Tyytyväiset asiakkaat ilahduttavat

Hyvärinen ei ole onnistuneen kokemuksensa kanssa yksin. Toivon Kuulon loppuvuodesta teettämä asiakastyytyväisyyskysely paljasti, että jopa 80% koki uuden kuulolaitteen parantaneen elämänlaatua merkittävästi. Lopuilla 20 prosentillakin elämänlaatu parantui osittain.

– Lähes kaikki vastaajat kokivat lisäksi, että palvelussamme korostuu asiantuntijuus. Palvelumme koettiin ystävälliseksi, laadukkaaksi ja joustavaksi, Salmela-Kunnari iloitsee.

Kallion mukaan kuulokojeen tuoma apu on sitä suurempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa kuulonalenemaan puututaan.

– Kuulo kannattaakin tutkituttaa heti, jos huoli herää itsellä tai läheisellä. Jos kuulossa havaitaan heikennystä, kuulolaitteen saa mukaansa heti. Tarvittaessa ohjaamme asiakkaan korvalääkärille.

Alkuvuosi toi uudistuksia

Toivon Kuulolla alkuvuosi on ollut kiireinen. Helmikuun puolivälissä yritys laajeni Ouluun, ja samalla Kemiin saatiin uusi audionomi kun Niina Kallio aloitti työnsä. Myös yrityksen verkkosivut ovat uudistuneet. Sivuilta löytyvät tiedot palveluista ja kojeista, sekä blogi. Käyttöön otettiin myös nettiajanvaraus, josta vapaat ajat näkee helposti.

– Aina kannattaa kuitenkin soittaa, mikäli aikaa ei näytä olevan. Saamme aika joustavasti järjestettyä aikoja varsinkin tähän Kemin toimipisteelle, Salmela-Kunnari sanoo.